Pidimme joulukuun kerhon minun luonani. Olin koristellut 1:1 kuusen ihan meitä varten ja leiponut suolaista sekä makeaa. Jokainen toi vielä tullessaan omia herkkuja. Meillä oli koko iltapäivä sekä ilta aikaa höpötellä ja mineillä. Kissani Nekku oli varannut itselleen parhaan paikan pöydän ympäriltä. Olihan huone täynnä ihania kissaihmisiä... Kiitos, että olitte luomassa joulutunnelmaa luonani!
Otin itselleni projektiksi kuusen tekemisen ja kuvittelin siihen tehdä vielä joulukoristeitakin, kun oli NIIN paljon aikaakin... No todellisuudessa en saanut tehtyä kuin alimmat oksat. Loput olen tehnyt nyt joulunaikana. Tein kuusenoksia joka ilta, että sain sen valmiiksi. Huh, huh. mutta vihdoin tuli valmistakin.
Meillä oli kerhossa myös jotain erityisen poikkeavaa, kun Johanna toi omia minejään meille myyntiin usean laatikollisen!!! Saimme ostaa itsellemme joululahjoja!! Ostin sisustuspuotiini hyllyihin täytettä, hyllyn sekä materiaaleja. Vaikkakin tarkoitus on tehdä mahdollisimman paljon itse niin on aika ihanata myös ostaa jotain valmistakin. Kiitos Johannalle!!
torstai 26. joulukuuta 2013
Jouluinen vaihtari
Sovimme jouluvaihtarit Annen, Sirpan ,Kaisan ja Tarjan kanssa jotka avataan jouluna. Tarkoitus oli tehdä jotakin pientä ja yksi per henkilö. Nooh, aina voi ymmärtää väärin (tai lukea niin mitä haluaa ymmärtää) ja innostua vähän liikaakin. Tein sitten kaksi lahjaa per henkilö. Toivottavasti tykkäsivät. Minä ainakin pidin näistä kovasti...
Annelta nalle ja muumitaulu. |
Kaisalta sisustus-setti. |
Sirpalta korttinauha. |
Tarjalta itsetehdyt kynttilät ja joululiina. |
Tein Annelle, Kaisalle, Tarjalle pitsipuserot ja korut. |
Sirpalle tein puseon ja helmikaulakorun. |
Annelle avautuva matkalaukku. |
Kaisalle linnunpönttö (tai hiirille kotipesä). |
Sirpalle hattu. |
Tarjalle rautalankakori. |
Marraskuun kotikerho
Pidimme kerhon marraskuussa Sirpalla. Olemme huomanneet kerhoilun lomassa, että meitä monia yhdistää rakkaus kissoihin. Pääsimme tutustumaan Sirpan iki-ihanaan kissaankin...
Massailimme tällä kertaa uunipellisen minejä. Itselläni on ollut niin kiireitä ennen joulua etten ole omilleni massailuilleni ehtinyt tekemään mitään. Ovat siis edelleen vaiheessa... Tein kynttilöitä, piparisydämiä, pipariukkoja sekä piparitähtiä jotka voi ripustaa johonkin korin kylkeen. Kaikissa on ripustusreiät.
Tein syksyllä Kaisalle rautalankakoreja joista hän valitsi itselleen muutaman. Sain nyt kerhossa häneltä ihania virkattuja koreja. Nämä sopivat puotiini aivan loistavasti.
Massailimme tällä kertaa uunipellisen minejä. Itselläni on ollut niin kiireitä ennen joulua etten ole omilleni massailuilleni ehtinyt tekemään mitään. Ovat siis edelleen vaiheessa... Tein kynttilöitä, piparisydämiä, pipariukkoja sekä piparitähtiä jotka voi ripustaa johonkin korin kylkeen. Kaikissa on ripustusreiät.
Tein syksyllä Kaisalle rautalankakoreja joista hän valitsi itselleen muutaman. Sain nyt kerhossa häneltä ihania virkattuja koreja. Nämä sopivat puotiini aivan loistavasti.
Kaikkien massailut. |
Kaisalta |
Kerhokisuliini |
tiistai 29. lokakuuta 2013
Takkasydän
Pitkään olen haaveillut tehdä korotuksen takkaan jotta saan sinne sisälle pienen led kynttilän. Tänään sain inspiraation toteuttaa suunnitelman. Korkeutta ja syvyyttä lisäämällä takassa palaa nyt vihdoinkin" tulet".
Pitää alkaa tekemään vähän muitakin huonekaluja Puotiin, kun alkaa toistumaan nämä samat kuvauskulmat. Selvästi tästä tiiliseinä/takka yhdistelmästä on muotoutunut lempparialue.
Pitää alkaa tekemään vähän muitakin huonekaluja Puotiin, kun alkaa toistumaan nämä samat kuvauskulmat. Selvästi tästä tiiliseinä/takka yhdistelmästä on muotoutunut lempparialue.
Takkatulet |
perjantai 18. lokakuuta 2013
Syksyisissä tunnelmissa
Kerholaisemme Kaisa herätteli meitä muita kerholaisia mineilemään, kun olimme jo melkein vaipuneet kesän jälkeen talviunille. Mitäpä sitä pitkään suunnittelemaan kerhokokoontumisia, kun lyhyellä varoitusajallakin saatiin neljän hengen pikaryhmä kasaan.
Teimme massailuja ja lyhtyjä. Tarja oli tehnyt meitä odotellessa kaikille kauniit pipotkin. Jotka tulivat aika hyvään tarpeeseen, kun ensi räntäkelitkin saapuivat jo tänään aamupäivällä.
Teimme massailuja ja lyhtyjä. Tarja oli tehnyt meitä odotellessa kaikille kauniit pipotkin. Jotka tulivat aika hyvään tarpeeseen, kun ensi räntäkelitkin saapuivat jo tänään aamupäivällä.
Omat lyhdyt ja kurpitsat. |
Tarjan tekemä ihanan lämmin pipo. |
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Paperia ja rautalankaa
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Kesäiset emalikannut
Tänään piti heti päästä tuunaamaan Lahden markkinoilta ostamani hyllykkö. Hioin hyllykön kuluneeksi ja takaseinän tilalle vaihdoin valkoiseksi maalatun pystylaudoituksen (bambutikkua). Eilen illalla vielä viimeistelin viikko sitten aloittamani kannutuotannon. Muutama kannu sai markkinoilta ostamallani sabluunalla numeron kylkeen, akryylimaalia ja lakkaa lopuksi pintaan kiiltoa antamaan.
Tuunattu hyllykkö ja emalikannut. |
No 5 emalikannut. |
Romantikoille Rose emalikannut. |
Carpe Diem emalikannut. |
lauantai 8. kesäkuuta 2013
Lahden miniatyyrimarkkinat
Autoni starttasi heti aamusta parin kerholaisen, Lissun ja Riitan kanssa Lahteen miniatyyri markkinoille. Muutaman vuoden tauon jälkeen oli mukava ihastella ja ihmetellä mitä uskomattomia minejä sekä pienoishuonenäyttelyä.
Muutama tavara päätyi minunkin kassiini; tuunattava hyllykkö, parit tuolit sekä matskuja. Mukaan tarttui paljon myös innostusta mineilyyn!!! Lähinnä tämä oli minulle tällä kertaa inspiraatiomatka ja herättelyä mineilyn saloihin...
Muutama tavara päätyi minunkin kassiini; tuunattava hyllykkö, parit tuolit sekä matskuja. Mukaan tarttui paljon myös innostusta mineilyyn!!! Lähinnä tämä oli minulle tällä kertaa inspiraatiomatka ja herättelyä mineilyn saloihin...
Tuunattavia ostoksia |
Ihanat "bensarahat" Lissulta!! |
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Kerhon kesäkaudenavaus
Eilen kokoonnuimme pitkästä aikaa Pian luokse kerhoilemaan puutarha-aiheisia minejä. Jokainen meistä tekikin kesäkukkia. Pidimme nyyttärit ja jokainen toi tullessaan suolaista ja makeaa purtavaa. Pöytä notkui mitä ihanempia herkkuja joita ahdoimme suuhumme mineilyn lomassa. Saimme myös paljon aikaan valmista. Minun 4,5 tunnin työn tulos oli kolme hortensian oksaa =)
Valkoiset hortensiat kannussa. |
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Valurautaiset sisustustuotteet
Muutama rautalankavääntelytyö on valmistunut Puodin puolelle. Tein pari sisustuskoria joista toinen on tarkoituksella todella suuri. Jossa voi säilyttää vaikka päiväpeittoja tai tyynyjä. Tein myös rautaisen sängynpäädyn sekä pöydän. Pöydänkannessa käytin virkattua pitsinauhaa jonka maalasin akryylimaalilla.
Tyynyt ovat saatu Lissulta. |
Valkoinen sängynpääty on saatu Lissulta. Ruskeat soikot ja kannut ovat ostettuja. |
Rautatuolin olen tehnyt muutamia vuosia sitten. |
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Kisulainen
Muutama vuosi sitten aloitin huovuttamaan tätä kissahahmoa. Ajatuksissani oli tehdä "ihanjotainmuuta" miniprojekti. Mutta kisulainen katosi tielle tietämättömille kunnes kaappien suursiivouksen tuloksena hän löytyi. Ja vieläpä siivouskaapista josta ei nyt ihan ensimmäiseksi tullut mieleen askartelujuttuja lähteä etsimään. Kisulainen saa seurakseen tietenkin kaikkea kissamaisia minijuttuja...
Kisulainen |
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Kerhoilua helmikuussa
Teimme helmikuun kerhossa mm. amppeleita. Jopa minun rauhalliselle luonteelleni tämä nyperrys oli haastavaa. Ei meinannut mennä millään jakeluun miten tätä tehdään. Sain sentään amppelin valmiiksi vaikka loppu munkinsolmuun ei enään hermoja löytynyt. Vaan otin rajummat otteet käyttöön liimaa ja narunpätkän sekä kieputustekniikan. Valmista tuli. Voi mennä muutama tovi, että tulee tehtyä toinen...
Kukka saatu joskus Pialta. |
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Tammikuun kerhoilua
Tämän vuoden ensimmäinen nukkekotikerho käynnistyi Pian kotona. Ihastelimme Pian aivan mahtavan ihanan isoa nukkekotia ja taidokkaasti tehtyjä huonekaluja. Kiitos taas kivasta kerhopäivästä kaikille mukana olleille!!! On mahtavaa kokoontua kerhoilemaan kerran kuukaudessa. Jutustelun, pizzailun ja kahvittelun lomassa väsäilimme jokainen linnunpönttöjä. Kerkesin tällä kertaa tekemään jopa kolme kappaletta...
Nämä linnunpöntöt päätyvät sisustusesineiksi Puotiini. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)