torstai 26. joulukuuta 2013

Jouluista tunnelmaa

Pidimme joulukuun kerhon minun luonani. Olin koristellut 1:1 kuusen ihan meitä varten ja leiponut suolaista sekä makeaa. Jokainen toi vielä tullessaan omia herkkuja. Meillä oli koko iltapäivä sekä ilta aikaa höpötellä ja mineillä. Kissani Nekku oli varannut itselleen parhaan paikan pöydän ympäriltä. Olihan huone täynnä ihania kissaihmisiä... Kiitos, että olitte luomassa joulutunnelmaa luonani!

Otin itselleni projektiksi kuusen tekemisen ja kuvittelin siihen tehdä vielä joulukoristeitakin, kun oli NIIN paljon aikaakin... No todellisuudessa en saanut tehtyä kuin alimmat oksat. Loput olen tehnyt nyt joulunaikana. Tein kuusenoksia joka ilta, että sain sen valmiiksi. Huh, huh. mutta vihdoin tuli valmistakin.



Meillä oli kerhossa myös jotain erityisen poikkeavaa, kun Johanna toi omia minejään meille myyntiin usean laatikollisen!!! Saimme ostaa itsellemme joululahjoja!! Ostin sisustuspuotiini hyllyihin täytettä, hyllyn sekä materiaaleja. Vaikkakin tarkoitus on tehdä mahdollisimman paljon itse niin on aika ihanata myös ostaa jotain valmistakin. Kiitos Johannalle!!



6 kommenttia:

  1. Joukuusesta tuli upea, voisin yrittää joskus tehdä samanlaisen :) Ja kiitos minunkin puolesta kerhoillasta.

    VastaaPoista
  2. Kaikkea ihanaa taas täällä sun blogissa! Siis niin ihania juttuja. Ihailen teitä nukkekotilaisia, kun olette niin näppäriä. 8) Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  3. Ootpa taas väkertänyt kaikkea kivaa! :)

    VastaaPoista
  4. Tuttuja tavaroita - ylä- ja keskihyllyllä minun tuotantoa. Vaaleanpunaiset taitavat olla Wooperia ...
    :-)

    VastaaPoista
  5. Mietinkin kenen käsialaa astiat olivat. Aivan ihania! Teetkö vielä noita astioita? Mukavaa kun tunnistit omasi! Ja Wooperia tietenkin vaalenpunaiset =)

    VastaaPoista